Omistajasta

Olen Riitta-Liisa Kuittinen, koirat ovat kuuluneet kiinteästi elämääni jo 40 vuotta ja kepokin, on kulkenut jo pitkään rinnallain, töissä olen Jyväskylän yliopistossa. Lapsiperheajat ovat jo takana, joten varsin itsellisestä elämänvaihteesta saa tällä hetkellä nauttia. Tassuttelijana on tällä hetkellä kotonamme Jyväskylässä ainoastaan Kiila. Toista koiraa kaipaillaan pikku hiljaa. Kahden koiran kanssa ehtii puuhastella ja niistä on toisilleen seuraa. Kuusi vuotta meillä oli kolmen koiran lauma ja se rajoitti jonkin verran menemisiä ja tulemisia. Agility on Kiilan ja minun mielipuuha, tokoilemme myös jonkin verran. Kesällä puuhaan koirien kanssa vapaa-aikani puutarhassa ja syksymmällä etsimme uutterasti sieniä. Koiria minulla on ollut aina, nyt ensimmäistä kertaa olen ryhtymässä kasvattajaksi. Kennelnimi on vuoden 2009 satoa. Alla koirani kronologisessa järjestyksessä.

Kuvassa 2000-vaihteen nelijalkaiset Oulussa: Risse-briardi, Pit-rescue bordercollie, Minzi-collie (pina) ja Kissa, taustalla iskän ja pojan hobbyt.

Riitta-Liisan koirat:

Pitkän kinuamisen tuloksena sain ensimmäisen koirani, Jedin, vuonna 1971. Kuusiviikkoinen saksanpaimenkoiran pentu, La-Jun Jedi, haettiin sopivasti hiihtolomalla Laaksolahdesta Kirkkonummelle nelilapsiseen perheeseen omaksi koirakseni. Koiramme-lehden kautta löysin tieni kennel Lindahlin, jossa vietin melkein koko 70-luvun viikonloput ja lomat. Kennel oli sekä karanteeni- että koirien lomakoti, jossa oli parhaimmillaan koiria yli 60, omana rotunaan metsästyslinjaiset irlanninsetterit. Jedin kanssa  tokoilimme ja opettelimme PK-esteiden suoritusta. Olin jonkin aikaa Kirkkonummen kennelkerhon pk-vastaava. Jedi eli 11-vuotiaaksi  vanhempieni luona, kun itse aloittelin kemian opintoja Hesingissä. Kuvassa oikealla Jedi, minä toinen oikealta naapurin karjalan karhukoiran pentu sylissäni.

Vuonna 1985 otimme Jarin kanssa ensimmäisen yhteisen koiramme. Kolmevuotias samojedityttö, Kuuran Danja alias Tanja astui kotiimme Helsinkiin ja Keskuspuiston metsät tulivat tutuiksi. Tanja oli  ihastuttava koira suhteessa ihmisiin ja muihin koiriin. Tanja oli todella lapsirakas, oman perheen kolme lasta ei meinannut sille riittää, Tanja oli onnessaan, jos joutui lastentarharyhmän piirittämäksi. Ainoa ongelma oli Tanjan suuri riistavietti, koira hävisi helposti hyvien hajujen perässä omille teilleen, ja rusakoitahan kaupungin puistoissa piisaa. Myyräkoirana Tanja oli lyömätön. Tanjasta olisi tullut jopa hyvä tokokoira. Se tykkäsi noutamisesta (tosin kolme noutoa kerrallaan oli sen raja).

Tanjan lenkkien pienentyessä sen täytettyä 11, halusimme  uuden lenkkikaverin. Riistaviestin  eliminoimiseksi piti seuraavan koiran olla jokin paimenkoira. Niinpä ensimmäiseksi varsinaiseksi harrastuskoirakseni (lapset alkoi olla niin isoja, että oli taas omaakin aikaa) tuli briardityttö Boisterous Christelle, Risse, syksyllä 1994. Rissen kanssa käytiin tokoilemassa jonkin verran ja  tutustuttiin agilityyn. Se oli menoa se.

Kolme vuotta myöhemmin  kävimme katsastamassa agikouluttajani Antjen lyhytkarvaisen collien Leenan pentuja. Henni oli tuolloin 10 vuotta ja hänellä oli ollut jonkin aikaa harras toive: oma koira. Niinpä Leenan pitkäkarvainen tyttöpentu, Agileenas Yin Yang liittyi laumaamme jouluna 1997. Henni opetti sekä tokoa että agilityä Minzille. Minzissä olisi ollut ainesta vaikka mihin.

Saksassa asuessamme laumamme kasvoi kolmeen koiraan joulukuussa 2000.  Haimme irlantilaisen bordercollie-välityksen kautta meille australian punaisen kaatopaikalta löytyneen koiranpennun. Pit kuoli vain kuuden vuoden ikäisenä samana kesänä kuin 12-vuotias Risse.

Ihastuin naapurin abessinialaisiin kissoihin niiden sosiaalisuuden vuoksi. Yllätyin rotukissojen kovista hinnoista ja niin meille tuli Ouluun pitkäkarvainen pieni kissan pentu Pihtiputaalta syksyllä 2003. Ensimmäiset vuodet onnistuimme pitämään sen sisäkissana. Jyväskylässä remonttimiesten avustuksella kissamme karkaili parhaimpina päivinä viisikin kertaa eri reittejä pihalle. Eihän sitä sitten raaskinut enää sisälle teljetä, kun se niin nautti pihalla olosta. Ikävä kyllä kissamme hävisi (niin kuin kissat tapaa hävitä, jos niitä vapaana pitää) nautittuaan vuoden vapaudestaan.

Syksyllä 2006 hankin kunnolla etukäteen suunnitellun ja harkitun pennun, Kiilan, Akiila Blue Heaven from Thircans Dream. Pennun hain Saksasta, kun yllättäen jäin ilman harrastuskoiraa ja Suomessa ei tuntunut olevan aikoihin tarjolla sopivan oloisia pentuja. Saksan bortsumaailmaa olin seuraillut pitkään siellä asumisesta alkaen, joten yhteydet sinne oli valmiina.

Tassuttelijoiden määrä nousi kolmeen, kun syksyllä 2007  hain somalipojan (pitkäkarvaisen version abessinialaisesta), Onnin, Turusta. Onnea Onnin ja koirien kesken kanssa riittikin vuoden. Sen jälkeen Onni oli pomo, eikä niin reilu - joten Onnille etsittiin uusi koiraton koti, kun vuoden oli odotettu kissakoirasuhteen paranevan. on Kiila ollut ainokaisena lemmikkinä Minzin otettua viimeiset askeleensa 12-vuotiaaana vuoden 2010 alussa.

Perheretki: Kahvi ja lemmikit kauniissa Suomen kesässä veden äärellä - mitäpä sitä muuta. Heinäkuussa 2008	Vanha talo ja isohko piha kaipaavat huomiota aika lailla. Talo sai uuden keltaisen maailikerroksen kesällä 2008.

Riitta-Liisa Kuittinen                      s-posti: rl.kuittinen @ elisanet.fi